Wainamoisen Matkat

‹ Takaisin

 

Lauantai 4.2.2023

 

Saavuimme ystävyyden Majatalolle. Hiiviskelimme aamuvarhaisella sisään. Oli aivan hiljaista. Yritimme löytää majatalon henkilökuntaa, mutta laihoin tuloksin. Ulostullessamme vastaamme tuli pari naista, jotka osasivat opastaa meidät keittiössä aamupalaa valmistavan rouvan tykö. Saimme luvan ja jätimme automme parkkipaikalle, ajatuksena palata takaisin seuraavana iltapäivänä.

 

Kävelimme majatalolta kilometrin bussipysäkille. Bussi saapui ajallaan. Matkustimme ohi Suomusjärven kirkonkylän Lahnajärvelle saakka. Vielä kilometrin kipaisu ja saavuimme aamun ensimmäisille jäille. Matkan aikana kotoa tänne, ilma oli kirkastunut ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tuuli vaikutti voimakkaalta, mutta puhalsi mukavasti selän takaa.

 

Seisoimme Siitoonjärven jäällä. Karttaa hetken tulkittuamme, totesimme parasta jatkaa tietä eteenpäin ohi Pyölinkulman Enäjärven pohjoisimpaan kolkkaan. 

 

Iloista luistelua etelään, ohitimme elämännokan vauhdilla. Pysähdyimme ja totesimme turvallisimman reitin jatkuvan hieman pohjoisempana sijaitsevan Taipaleen kautta. Kävellen Taipaleen eteläpuolelta metsä-ja pellonreunatietä laskeuduimme Lammaskarin lahteen, joka oli samaista sokkeloista Enäjärveä.  

 

Vauhdilla kapeaa lahtea ohi Salitun aina Laarin pohjalle saakka. Luistimet olalle ja kävelimme puron reunaa Pyhälammille, lyhyt luistelu ja kävelysiirtymä Torpin kupeitse Nummijärveen. Kipusimme tässä välissä houkuttelevan nimisen Pirunlinnan yli. Paikka ei ollut lähellekään nimensä tuoman tunnelman veroinen, vain pahainen kukkula harvassa männikössä.

 

Nummijärven jäällä seisoessamme, totesimme nyt alkavan osuuden erittäin mielenkiintoiseksi. Kapeita pikkujärviä pohjois-eteläsuunnassa, syvällä kalliomäkien kainaloissa.

 

 

 

     

 

 

 

Vesistöt seurasivat toisiaan; Sikajärvi - Pirunlinnan suonia - Kauplammi - Iso-Suonia - Kalakoskenjärvi.  Järven eteläpäässä laskujoen suu oli sula. Havaitsimme sen ja rantauminen onnistui kastelematta jalkoja. Kävelimme puron vartta etelään, saavutimme Kiskon ja Mustion välisen maantien. Toisen kilometrin kävelimme hiekkatietä Leilänlahteen, joka kuuluu osana Määrjärveen.

 

Järvi aukeni laajana Leilänlahdessa vauhdilla etelään poikki aavan Seljänalasen.  Saavumme Antskogin sululle, joka on rakennettu vuonna 1824 helpottamaan Malmin kuljettamista Antskogin sulattoon. Yllättäin pääsimme liukumaan aivan voimakkaasti virtaavan sulun viereen.

 

 

 

             

 

        

                                      

 

 

 

 

 

 

 

    

 

      Matka jatkuu kävellen ohi työläisten asuntoina toimineen puukerrostalon, kohti varsinaista                   Antskogin ruukkia. Rautaruukki toimi vuodesta 1630 aina vuoteen 1880.  Tilalle tuli verkatehdas sekä vanutus- ja värjäyslaitos. Myöhemmin Sarka-, tohveli-, ulsteri-, pukukankaita valmistava

tehdas työllisti 1900-luvun alussa reilun 100 työntekijää.

 

Kylä jäi taaksemme ja teki meihin voimakkaan vaikutuksen majesteellisella kauneudellaan,

historiallinen herkkupala suomalaisen teollisuudessa. Toivoisi alueen tiilirakennusten saavan.          

tulevaisuudessa samaa henkeä toimintaansa, kuin hieman etelämpänä eläväisenä tunnettu 

Fiskarsin ruukki.

 

Talvipäivän kirkkaat hetket lähestyivät loppuaan. Laskeuduimme maantieltä Simijärven rantaan. Oli suorastaan kuuma, erikoinen tunne helmikuisena päivänä. Luistelimme ympäri suojeltua järveä. Samalla suunnittelimme majoittautumista. Pimeään oli aikaa ehkä reilu tunti. Jatkoimme länteen Foudinlammen kautta Iso-Kiskoon. Sieltä heti etelään Horsmajärvelle, selvitimme Horsmajärven Holman sulan , sillä tiesimme eräiden luistelijoiden pudonneen tässä salmessa veteen jään pettäessä.

 

 

                                                               Missä hukka luuraa?

 

                                                                                                                             

 

 

 

                

 

 

 

 

 

 

Näkymät 30-luvun tunnelmaiset

 

 

 

 

Otsalamppujen valossa nousimme kalloiden yli Stora Tregrenin rantaan, johon majoitumme. Haalimme nopeasti polttopuita. Alpo sytytti nuotion ja minä hakkasin kirveellä jäähän kolon, josta tulvi raikasta vettä uupuneiden luistelijoiden iloksi. 

 

Kuun noustua ylös taivaalle, jäimme odottamaan susien ulvontaa. Haastoimme hukkia aloittamalla oman ulvontamme, mutta vastausta ei kuulunut. Pakkanen kiristyi pikkuhiljaa, mutta tyyni ja kuiva ilma loi lämpimämmän tunnelman kuin mitä mittari näytti. 

 

Tälläisellä yöretkellä ruokailu on tärkeä osa kokonaisuutta. Söimme lihasoppaa, pasta carbonaraa, karjalanpiirakoita, juustoa, makkaroita , keksejä, suklaata ja joimme ns. kovaa teetä, olutta sekä kylmää vettä. 

 

Nukkumaan vetäydyimme varsin aikaisin, kello lienee ollut vajaa 22.  Alpo viritti riippumatto-makuupussiyhdistelmän ja minä avaruushuovalla suojatun talvimakuualustan. Hampaat pestyämme, teimme muutamia rivakoita nousuja mäkeen. Nostimme kehon lämpötilaa ja pujahdimme kumpainenkin omaan nukkumasoppeemme. 

 

Nukuin hyvin, lämpöä riitti aamuun saakka. Alpo sen sijaan oli hiukan palellut ja käynyt sen vuoksi kahden kilometrin tiehölkän ja jatkanut sen jälkeen unia.

 

 

Sunnuntai 5.3.2023

 

  Näkymät aamupala "pöydästä".

 

 

Jatkoimme luistelua siirtymällä Horsmajärvelle, luistelimme sen vielä ympäri jatkoimma omia jälkiämme takaisin Iso-Kiskolle. Luistelimme sen vauhdikkaasti, sillä tuuli oli kääntynyt meille suotuisaksi lounaasta puhaltavaksi. Levonsalmen kapeikosta Liipolanlahteen. Nousimme metsää pitkin mäelle ja oikaisimme pitkin peltoja. Loivaan alamäkeen viettävä pelto oli jäätynyt. Läheinen Myllyoja oli työntänyt vettä jäätyneen maan päälle ja muodostanut ns. paannejäätä. Liuuttelimme pellolla ja rantametsikön läpi seuraavan järven jäälle.

 

 

                                                                           Kaislikkosaalistaja

 

 

Kirkkojärvi ja suunta pohjoiseen. Tuuli kovaa, mutta myötäisesti. Luistelimme vauhdikkaasti, välillä pintajää hidastaa ja niissä kohdissa oli parasta vain liukua rapean jään rouskuessa särkyessään terän alle. Mutkittelimme puhtaampia jään osia hakien, paikoitellen matalasti kinostunut lumi peitti jään, eikä sen laatua siitä syystä voinut arvioida. 

Nopesti olimme Toijan tuntumassa, varhainen joutsenperhe istuskeli jäällä. Ensin luulimme niiden jäätyneen kiinni, mutta viisikko lähti vaappuen lyllertämään kohti sulaa vettä meidän lähestyessä. Ne nousivat siiville ja katosivat niemen taa. Taivaalla partioivat Merikotkat ja korpit. Odottivatko ne mahdollisesti sulaan putoavaa saalista?

 

Toijaan kävelimme Uitmuksenlahden tiheän kaislikon selvitettyämme. Olimme päättäneet käydä oluella, jos vain sopiva baari löytyisi.

Iloksemme Nesteen kahvilasta löytyi Isot tuopit olutta ja Runebergin torttua.

Oluen kirvoittaessa kehomme uuteen virkeyteen kävelimme kolme kilometriä Sahankulman ohi viimeiselle luisteltavalle osuudelle, Hirsijärvelle.

11 kilometriä luistelua. Täällä kohtasimme ensimmäisen (sivu)vastaisen tuulen. Osuus lohkaisi 5 kilometriä. Käännyimme Isoniemen luonnonsuojelualueen kohdalta koilliseen ja täydelliseen myötätuuleen. Helpon luistelun ja orastavan lopun hurmoksessa vasemman luistimen terä hakeutui railoon ja lensin vauhdikkaasti eteenpäin. Löin molemmat polvet, mutta ehdin ojentaa kädet eteen suoriksi ja onnistuin näin jakamaan jään iskua laajemme alueelle ruumiiseeni. Sattui kuitenkin aika helvetisti. 

Eikä se vielä riittänyt, kaaduin kaksi kertaa lisää. Lopussa olin jo menettänyt itseluottamukseni luistelijana.

 

 

  Kaatuneen luistelijan tervehdys 

  

   

 

 

 

 

Kartalla näkyvä reitti oli alkuperäinen hahmotelma. Luistelimme mukaillen joustavasti noilla seuduilla. 

 

Kaikenkaikkiaan huikeaa seikkailua eteläisen suomen pikkujärvillä. Hirsijärven pohjoispäästä kilometri autolle ja se oli siinä. 

 

Kiitos Alpolle suunnittelusta ja asiantuntevasta sekä huumorinhöysteisestä matkaseurasta.