Wainamoisen Matkat

‹ Takaisin

Hiihtovaellus Abisko - Stora Sjöfallet  9.4. - 19.4.2022

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Autolla Ouluun

 

Lähdimme liikkeelle hiihtokaverini ja ystäväni Veikon kotoa. Nostimme jo valmiiksi täytetyt ahkiot,  sukset, sauvat ja muut varusteet autoon. 

 

Ahkiot tuntuivat painavilta, sillä 10 vuorokauden ruokatarvikkeet ja talviolosuhteisiin tarvittavien varusteiden määrä on runsas. Arvioimme yhden ahkion painavan n. 40 kiloa.

 

Matka Ouluun sujui aurinkoisessa säässä ja majoituimme keskustassa pienessä hotellissa. Green Star hotelli tarjosi muovisen muottimaailman luomuksena syntyneen kapselin. Tärkeitä oli kuitenkin hiljainen ja rauhallinen yö, eikä majoitus siinä mielessä tuottanut pettymystä.

 

Aamulla aamiaisen jälkeen suoritimme erikoisen toimenpiteen kattotasanteen parkkipaikalla. Myrskynkestävän telttamme yksi kaarista oli murtunut ja tilalle hankittu oli liian pitkä. Teltta on 30 vuotta vanha, joten Hillebergin jälleenmyynnistä Norjasta ilmoitettiin kyseisen vuoden kaarien poistuneen markkinoilta.  Suoritimme tarkkoja mittauksia ja tarkistuksia parkkipaikan asfaltilla. Lopulta rohkaistumme ja katkaisimme mirkelillä kaaresta sopivan pätkän. Solmimme kaaren pätkiä yhdistävän kuminauhan ja päätytulppakin suostui pienen painin jälkeen taas paikalleen. Uusi ulja kaari odotti vuoroaan pitämään telttaa ryhdissä.

 

 

 

        

 

 

Gällevare

 

Siirryimme Torniosta Ruotsin maalle.  Aurinkoinen talvisää turvasi matkaamme aina Gällevareen saakka. Tämä hurjan laajalle kaivoksiaan levittänyt lapin kaupunki otti meidät vastaan tympeän umpimielisesti. Kuvitelma näennäisen rauhallisen tunnelman alla kuhisevasta ahdistuneisuudesta ja sulkeutuneisuudesta tunki päähäni vääjäämättä.

Majoituimme mukavasti Gästhouse Augustissa. Puinen kaksikerroksinen vanha aikaa nähnyt majatalo olisi käynyt museosta.  

Kiikutimme kaikki varusteet ahkioita myöden isoon huoneeseemme. Teimme viimeiset inventaariot, pakkaussäädöt ja testasimme ahkioiden toimivuuden. 

Myöhemmin sytytimme tulet alakerran saunan kiukaaseen ja saunan lämmitessä jaloittelimme ja tutustuimme pikaisesti Gällivaren keskustaan.

 

Junamatka Abisko turiststation

 

Junaa odottaessa luoksemme hiipi harmaantunut hyväntuulinen Frank Zappa-hahmo. Hän aloitti keskustelun suomenkielellä vahvalla ruotsin korostuksella. Keskustelun myötä kävi ilmi hänen suomalaiset sukujuuret Karjalaa myöden.

Hän tokaisi myös: !Jag pratar sveska också, ABSOLUT! " tuo kaksoismerkityksinen lausahdus nauratti meitä kovasti. 

 

Juna saapui aikataulunmukaisesti. Hyökkäsimme sisään viimeiseen vaunuun ja asetimme varusteemme vaunun perälle.  Varhaisen aamun kohmettama konnari kävi selvestämässä lippujen myyntipisteen paikan junassa. Ruotsissa  liput ostettiin kahvin myötä ravintolan pitäjältä. Matkalla ihastelimme korkeiden tuntureiden, järvien ja laajojen lumisten maiden kauneutta.

 

 

                 

 

 

 

Teimme välipysähdyksen Kiirunassa, josta juna hassun tuntuisesti lähti takaisin samaan suuntaan, josta olimme tulleet. Aluksi tuntui todella siltä, että palasimme takaisin. Olin nähnyt kuitenkin kartasta, että täällä juna vaihtaa raidetta ja tekee laajakaarisen puoliympyrän jatkaen taas aiempaan suuntaan. Kiiruna on erittäin riippuvainen rautamalmin louhinnasta.  Kaupungin keskusta päätettiin vuoden 2004 päätöksellä siirtää 3 kilometriä sivummalle. Vaarana on keskustan romahtaminen alle laajenevan kaivostoiminna vuoksi. Vieläkin erikoisemmaksi siirtämisen tekee se, että siirretään myös suuria rakennuksia kuten kirkko ja kaupungintalon torni. Kiiruna on myös yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä avaruustutkimuksen keskuksista.

 

Kolme ja puoli tuntia ja saavuimme Abisko turiststationille. Nostimme varusteet nopeasti ulos ja seisoimme hiljaisella ratapihalla. Muutamat muut matkustajat suuntasivat radan toisella puolella näkyviä rakennuksia kohti. Jäimme seisomaan paikallemme ja hetken ihmeteltyämme missä oikein olimme aloimme vaihtaa ja säätää itseämme hiihtokuntoon. Varustekassit ahkoihin, jalat monoihin, aurinkovoidetta kasvoihin, niskaan ja korviin. söimme kevyen välipalan. Sukset ja ahkiot kiinnitettyinä olimme valmiit matkaan.

 

Kungsläden

 

Reitti, jota aioimme seurata lähti välittömästi asemalta. Kungsläden on ruotsin ehkä suosituin vaellusreitti Pohjois-Ruotsin tunturialueella, ja se kulkee läntisen ja pohjoisen Lapin halki. Reitin kokonaispituus on noin 425 kilometriä, ja se ulottuu Abiskosta Hemavaniin. Reitin varrella sijaitsevat muun muassa Kebnekaise, Sarek, Stora Sjöfallet, Kvikkjokk, Jäckvik sekä Ammarnäs. Meidän osaksemme olimme suunnitelleet n. 200 km pituista osuutta. 

 

 

 

Kamrater 

 

 

 

Hiihtovaellus 

 

Etenimme matalassa koivikkometsässä. Reitti oli merkattu selkeästi punaisilla puuristeillä maahan iskettyihin tolppiin kiinnitettynä. Ensimmäisillä kilometreillä polku vietteli tunturijoen vartta vähitellen ylöspäin. Heti alkumetreistä lähtien kävi selväksi kuinka lämmin päivä oli. Riisuimme paitasilleen ja avopäin hiihdimme muhruista uraa kohti kauempana sinisenä piirtyviä korkeuksia.

Rinne jyrkkeni ja suksien pito loppui. Jouduimme pakkaamaan sukset ahkion kyytiin. Punnesimme sauvoilla ja voimakkaasti monoja rinteeseen iskien ylös kahden tunturin väliselle tasaisemmalle alueelle saakka. Ylitimme puurajan ja saavuimme avaraan maastoon. Tunturin tyhjä avaruus lumosi meidät samalla hetkellä.  Hiki valui silmiin ja jo tässä vaiheessa paita oli läpimärkä. 

 

 

 

 

                                                             

                                                                      Autuas tuulen kuiskaama tyhjyys

 

 

                     

 

 

 

Saavutimme ensimmäisen matkan varrelle osuneen retkikeskuksen. Tiedustelimme tiukkanutturaiselta majanpitäjältä majoitustilannetta, hintoja ja telttailumahdollisuuksia. Olimme vielä Abiskon kansallispuiston alueella, joten telttailu olisi ollut sallittua vain tarkasti aidatulla alueelle keskuksen välittömässä läheisyydessä. Petipaikkoja, ns. lavereita olisi myös ollut tarjolla. Ystävällisesti ilmoitimme jatkavamme ja kuivasti tämä virkailija antoi ohjeita hiihtää tämän kansallispuiston ulkopuolelle. Siellä voisimme vapaasti asettaa majoitteemme sopivaksi katsomaamme paikkaan. Kiitimme ja jatkoimme aurinkoiseen iltaan.

 

 

 

 Ensimmäinen ilta

   

 

 

Kansallispuiston rajan ilmoittava kyltti tuli vastaan myöhemmin ja tämän jälkeen hakeuduimme suojaiseen rinteeseen, johon iltaaurinko paistoi todella lämpimästi. Valitsemassamme telttapaikassa lunta oli vyötäröön saakka. Saadaksemme tasaisen ja tukevan nukkumisalustan meidän tuli lapioida ja tampata jaloin paksu lumi tiiviiksi alustaksi. Raskas loppunäytös kahden miehen tanssiessa muutaman neliön alueella oli tehokasta jalkalihasjumppaa. Olimme hankkineet matalavartiset kevyet kumisaappaat  leiriytymistä varten. Tiivis tuulipuvun housun lahje kumiterän päällä piti lumen poissa kostuttamasta sukkia.

 

Keittimet päälle ja vettä tulille lämpiämään. Söimme lämpimässä kevättalven illassa. Välittömästi auringon laskeuduttua tunturiketjun taakse, lämpötila aloitti laskeutumisen. Marssimme ruokailun päälle parikymmentä minuuttia ja teimme

venyttäviä voimisteluliikkeitä. Ruumiinlämmön noustua tuntui taas mukavalta ja sujahdimme nopeasti makuupusseihin. 

Nukuimme ensimmäisenä yönä kellon ympäri. Ilmeisesti kaiken järjestämisen ja matkustamisen tuonut kuormitus laukesi

keskellä talvista tunturimaisemaa ja lepäsimme lapsen lailla 12 tuntia. 

 

Aamupala pienessä pakkasessa teltan ulkopuolella. Minulla oli käytössä Jet Boil-keitin, Veikolla perinteinen trangia, mutta kaasupolttimella varustettuna. Kahvia, munia, leipää, voita, kinkkua, juustoa, itse tehtyä mysliä maitojauheella ja taateleilla maustettuna. Hedelmäsmoot ja mandariini.  Keitimme lisäksi juomapullotermarit täyteen juomavettä ja valmistimme vielä ensimmäiset ruoka-annokset lämpimiksi ruokatermareihin. 

 

Olimme valmiit toiseen päivään. Hiihtoa 4 tuntia, lounas ahkiolla istuskellen,

hiihto 4 tuntia. Iltapäiväisin ensimmäisten väsymystuntemusten myötä aloimme tähyillä sopivia majoituspaikkoja. Ilta-aurinkoisia, lämpiä ja mahdollisimman tuulettomia. Samankaltaiset toiminnot päivästä toiseen alkoivat muotoutua. 

 

Ruokailu

 

Päivän hiihdon jälkeen pystytimme teltan ja ruokailimme teltan ulkopuolella. Olimme päätyneet tähän ratkaisuun, koska myrskynkestävä tunneliteltta on niin matala, että sen ns. eteisessä kahden miehen ruoan laitto tuntui epätoivoiselta, sekavalta sähläämiseltä. Pelkäsimme sytyttävämme teltan liekkeihin ja palavamme siinä mukana. Hiihdon jäykistämä selkä ei tykännyt matalasta kyyhöttävästä asennosta. Samasta syystä jalkoihin kohdistuvat lihaskrampit vaanivat iskeäkseen etu-ja takareisiin. Tämän kaiken totesimme harjoitusvaelluksella etelä-suomessa Torrosuon kansallispuistossa.

 

 

 

                         

 

                                             

                                                                 Keittiötunnelmaa -  4 hupun tekniikalla

 

 

Lanseerasimme keittiökuopan,  joka käytännössä tarkoitti lumeen kaivettua n. metrin syvyistä 1 m x 1 m kokoista kaivantoa.

Ahkion asetimme selän taakse ja ohuen retkipatja istuimeksi, niin että se suojasi myös tuulelta.  All in - pukeutuminen eli lähes kaikki vaatteet päällä ulkona pärjäsi ilman välitöntä jäätymistä. Esimerkiksi minulla oli viisi kerrosta vaatteita, päässä pipo ja neljä huppua. Silti ruokailun päätteeksi kohmeinen olo pakotti meidät kävelemään itsemme lämpimiksi. 

 

Iltaruoka oli runsaalla kuumalla vedellä haudutettu  kuivaretkiruokapussi. Sallimme itsellemme rommia majoitteen valmistelun jälkeen. Höystimme ruoan lisäämäällä siihen esim nuudeleita, lisäksi leipää, voita, juustoa, keksejä, suklaata ja kaakaota. 

 

 

 

Tässä kuvassa avokeittiö (lue: ilman keittiökuoppaa)

 

 

 

 

Monta kertaa olimme päivän kaiken touhun jälkeen hyvin väsyneitä, ruokailu tuntui vaikealta. Nälkää ei tuntunut. Täytyi pakottaa itsensä syömään. Ruokaa piti vain survoa suuhunsa. Ihminen tuottaa pakkassäässä 10–20% enemmän lämpöä itselleen, joten pelkkä  lämmön tuottaminen kuluttaa runsaasti renergiaa. Kaikkiaan heräämisestä takaisin makuupussiin välinen aika on koko ajan aktiivista touhuamista. Hereilläoloaika on +/- 12 -16 tuntia. Palautumiseen oli tehtävä kaikki mahdollinen ja ruoka oli siinä varmasti tärkeimmässä rooliissa.

 

Majoitus  

 

Telttana meillä on Hillebergin 4 -vuoden ajan teltta. Majoite, joka takasi turvalliset unet kovassakin tuulenkäynnissä. Pystytimme teltan ensimmäistä yötä lukuunottamatta paikkoihin, joissa oli vähän lunta. Telttapaikan tamppaaminen paksuun lumeen vie keskimäärin tunnin ja paljon voimia. Teltan pystytys ohuemman lumikerroksen päälle oli tervetullut kevennys päivän päälle. Lunta piti kuitenkin olla sen verran, että saimme tukinarut viritettyä suksien avulla. Lapiomme lopuksi lunta myrskyliepeiden päälle. Asetimme Ilmatäytteiset talvipatjat ja makuupussit valmiiksi telttaan. Tämän jälkeen palkitsimme itsemme harjakaisryypyllä. Yöllä lämpötila painui sen verran alas, että villainen aluskerrasto, villasukat ja pipo eivät olleet liikaa talvimakuupussista huolimatta.

 

 

 

 

 

 

Vaellus jatkuu

 

Hiihdimme kohti etelää. Seuraavina päivinä ohitimme naisitettuja Svenska turistföreningen majoituspaikkoa järjestyksessä: Abiskojaure, Alesjaure, Tjäktja, Sälka, Singi.  Singistugornaan jätimme ahkiot ja teimme päiväretken Kebnekaise fjällstoganille. Ravintossa nautimme tuossa vaiheessa eksoottiset Coca-colat.

 

Reitti mutkitteli pitkin jyrkkäseinäistä solaa. Maasto avautui muutamia kilometrejä ennen hotellia. Näkymä ylsi kauas Nikkaluoktan suuntaan. Solassa ilma oli pysähtynyt ja ilma oli oikeastaan tukahduttavan kuuma.

Alempana kevät teki selvemmin tuloaan.  Lunta riitti ainoastaan kelkkojen ja hiihtäjien uralle. Voisi sanoa, että latu oli merkitty lumella. Palasimme samaa reittiä ja majoituimme Singistä hieman etelään.

 

 

 

 

 

 

Yhtenä aamuna hiihdimme pitkään ylämäkeen, vasemmalta korken nyppylän takaa valui savunkaltaista usvaa hiljalleen reitillemme. Tajusimme sen olevan pilven, joka hitaasti ja vakaasti jatkoi päättämäänsä suuntaan. Pian hiihdimme paksun udun keskellä. Latumerkit olivat ainoa tae oikeasta suunnasta. Nousu jatkui ja harmaasta seinästä ilmestyi ensin tummempia muotoja. Lähempänä ne osoittautuivat yhdeksi STF:n majaksi. Rakennusten luo päästyämme, kaksi miestä tuli luoksemme. Vaihdoimme kuulumiset kovan tuulen vaikeuttaessa kommunikointia. Olimme keskellä pilveä solassa, joka puristi vastakkaisesta laaksosta ylös puhaltavan tuulen kapeaan uomaan. Kuin padon reikään puristettu vesi, tuuli pursui vauhdilla vapauteen. Jatkoimme eteenpäin laajenevaan laaksoon, saavutimme pilven reunan ja tuulikin tyyntyi siedettäväksi.

 

 

 

Tunnelmia pilvessä ollessamme

 

 

 

 

Laakson pohja nousi edelleen, mutta loivasti. Kaukana näimme satulan, jolla nimellä kutsutaan paikka, missä kaksi laaksoa kohtaavat. Siellä sijaitsi autiotupa, jonka kuitenkin päätimme ohittaa.  Täältä alkoi hurjan tuntuinen lasku.  Tutkimme reittiä tarkoin, ennenkuin uskaltauduimme alamäkeen ahkio perässä. Onneksi alue oli puuton ja kivetön. Laajakaarinen laskettelu tuntui jokseenkin hallitulta ja turvalliselta. Ajoittain vauhti kiihtyi pelottavaksi, mutta kumpikin pysyi pystyssä rinteen pahimmatkin kohdat.

 

 

 

 

Nousu taittuu retkemme jyrkimpään suksilla laskettuun rinteeseen

 

 

 

 

 

                        ahkiopujottelua                    

 

 

 

 

 

Turvallisesti laakson pohjalla

 

 

 

 

 

Matka jatkui ohi Kaitumin, Teusajauren sekä Vakkotaveren.

Toiseksi viimeisen yön nukuimme järven jäällä. Päivä oli pitkä ja viimeisen laskun järvelle talutimme ahkoita alas loputtoman tuntuista uraa. Ahkiot karkasivat uralta vuorotellen pehmään lumeen. Viistorinteessä sen palauttaminen takaisin reitille vaati paljon voimia.  

Olimme väsyneitä ja nälkäisiä. Kiroilimme, hermot olivat kireällä, täytyi todella pinnistellä, että ymmärsi tämän touhun olevan vapaaehtoista. Heti jäälle päästyämme majoituimme matalaan lahteen.

 

 

 

  

              Viimeinen aamu -  aika väsyneitä ukkoja...

 

 

 

Viimeisen päivän yllätys

 

Viimeisen päivän etapin muodostivat kaksi pitkää järveä ja loppu viisi kilometriä metsäautotien pohjaa. Heräsimme varhain ja lähdimme liikkeelle ilman aamupalaa. Joimme hieman mehua ja nautimme marjasmootheja.

Söimme aamupalan lounaan muodossa noiden kahden järven välisellä kangaksella. Kaunis keväisesti virtaava kapea puro yhdisti nämä kymmeniä kilometrejä pitkät ja kapeat järvet.

 

Toisella järvellä tuuli yltyi, onneksemme etenimme myötäiseen. 30 kilometriä tuli täyteen, kun saavuimme järven päähän. Täältä piti ylittää parin kolmen kilometrin loivapiirteinen mäki ja jatkaa metsätietä Stora Sjöfalletiin. Nousimme järveltä kukkulalle ja totesimme lumen loppuvan tähän. Jätimme ahkiot ja lähdimme tutkimaan maastoa. Lunta ei näkynyt kuin pieninä laikkuina siellä täällä. Pohdimme, että kauempana oikealla ohuita pidempia saarekkeita pitkin voisi päästä joitakin satoja metreä pidemmälle.

 

Ajatus ahkoiden purkamisesta ja tavaroiden kantamisesta useaan otteeseen seuraavan hiihdettävään paikkaan alkoi vaikuttaa tosiasialta. Ei kovinkaan houkutteleva vaihtoehto, varsinkaan tässä vaiheessa päivää. Näin jo itseni paarustamassa kilometritolkulla edestakaisin tavaroita raahaten. Samalla voisimme unohtaa jo haaveilemamme saunan lämmön ja kylkeen tarjotun kylmän oluen.

 

Käännyimme ja näimme alempana jäällä kahden moottorikelkan ohittavan paikan ja katoavan jonnekin mäen taakse. Palasimme jäälle ja lähdimme seuraamaan kelkkauraa. Jäljet kääntyivät jyrkästi oikealle. Ura seurasi kapeana jyrkän penkan ja joen välistä maastoa. Lunta oli juuri ja juuri riittävästä.  Helpotus oli suuri, kun tajusimme pääsevämme jatkamaan hiihtämistä.

 

Sujuttelimme uraa seuraavalle järvelle. Jää oli puhdas lumesta.  Otimme sauvoilla vauhtia ja käytännössä liu'uimme pitkin kirkasta jäätä. Tulimme betonislle padolla ja löysimme padolta lähtevän metsätien. Seurasimme tietä määränpäähämme. Saavuimme Stora Sjöfalletiin, jossa piti olla hotelli. Tutkimme suksin ja jalkaisin aluetta ilman tarkempaa suunnitelmaa.  Tuossa vaiheessa väsymys oli sen verran voimakasta, että jokainen ylimääräinen ponnistus tuntui vastenmieliseltä. Koko ruumista pakotti ja olimme yhä epätietoisia mihin suuntaan jatkaan.

Pelastus tuli lippalakkisen surffarikelkkailijan muodossa. Sujuvalla ruotsilla tiedustelimme mahdollisen hotellin sijaintia. Sellainen löytyi vajaan kilometrin päässä.

 

Nopea majoituksen varaus, ruokatilaus ja olutta. Kello oli 19.30. Täysi päivä 11 tuntia hiihtoa ja 37 kilometriä.

Saimme varattua saunan ja sinne lisäoluet. Eipä juuri paremmin olisi voinut reissun loppu sujua.

 

Kotimatka

 

Seuraana aamuna saimme selville tätä kautta kulkevan bussin aikataulun. Se saapui iltapäivällä. Pienbussi, jossa asiallinen kuomullinen peräkärry. Pakkasimme ahkiot sinne ja nousimme kymmenen muun turistin kanssa bussiin ja matkasimme takaisin Gällivareen.

 

Jatkoimme samalla vauhdilla suomeen ja Oulun korkeudella päätimme ajaa läpi yön kotiin saakka ilman nukkumista. Veikko osoittautui todelliseksi yöajospesialistiksi. Siinä missä minulle tie alkoi olla väsyneenä liian kapea ajettavaksi, Veikko posotteli hyväntuulisesti kohti etelään. 12 kertaa uutiset, yöradiot yms viihdykkeet nautittuna saavuimme takaisin Vierumäentielle. Aamu oli kiirinyt työhönmenoaikaan ja ajelin vielä aamuruuhkassa kotiin. Aamupala ja nukkumaan. Kylläpä oma sänky maistui makealta.