Wainamoisen Matkat

‹ Takaisin

                        Kainuulainen sprintti ( 50 km perinteinen + 50 km luistelu)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8.2. klo 08.00  

 

      Aamu oli juuri valjennut, kun lähtölaukaus kajahti. Perinteisen hiihdon ystävät työnsivät sauvoilla vimmatusti vauhtia. Minä ja monta sataa muuta hiihtäjää lähdimme 50 kilometrin etapille Vuokatin maisemiin. Suurin osa hiihtäjistä kiertää yhtenäisen ja alkuperäisen reitin kertaalleen, itse otin haasteeksi Kainuulaisen sprintin, jossa toinen kierros hiihdetään luistellen. 

 

                              

                              Hyvää matkaa!

 

 

 

 

 

Ensimmäisen kahden kilometrin pätkän kiihdyttelyn jälkeen tasoitin vauhtia ja otin Vuokatin alamaaston kiperät kinkamat tietoisen varovaisesti. Ylämäissä hiihtäjiä meni ohitseni, kun sananmukaisesti kävelin jyrkimmät kohdat. Alamäkiin työnsin rajusti vauhtia ja pyrin hyötymään mahdollisimman paljon hyvin luistavista suksistani.

Ensimmäisen viiden kilometrin matka hiihdettiin teräville mutkille vedetyllä ladulla, jossa jyrkät, mutta lyhyet mäet seurasivat kiivaalla tahdilla toisiaa. Tunnelma oli vähintäänkin sähköinen. 

 

Seuraavat 15 kilometriä tarjosivat tasaista järvenjäätä ja kiivasta vastatuulta. Jäälle saavuttani hiihtäjäjoukko oli venähtänyt pitkäksi nauhaksi. Tilaa oli kaikille riittävästi. Yritin pysytellä sopivanvauhtisten hiihtäjien takana, jotta pääsisin mahdollisimman vähäisellä energian ja voimien kuluttamisella nuo tuuliset kilometrit. Onnistuin hyvin peesaamaan kanssahiihtäjiä, sillä arvioisin hiihtäneeni yksin vastatuuleen vain vajaan kilometrin matkan, muuten pysyttelin suojassa toisten selkien takana.

 

Nousut alkoivat 23 kilometrin kohdalla ja, kun Vuokatissa puhutaa ylämäestä, se on yleensä erittäin pitkä enimmäkseen loivasti kurittava, mutta sopivasti jyrkemmillä osuuksilla höystetty kokonaisuus. Vaaran päälle pääsemisen jälkeen pitkät loivat alamäet palauttivat ja toivat hiihtoon mukavasti vauhtia.

Huoltopisteistä kolme oli sijoitettu hienosti vaarojen päälle, joten senkin puolesta pitkän nousun selättäminen tuntui erittäin palkitsevalta.  Ennen ensimmäisen vaaran päälle pääsemistä, ladun varressa oli miesryhmä nuotion ääressä. He nautiskelivat oluesta samalla meitä hiihtäjiä kannustaen. Huusin pyytäen punaviiniä. He huusivat perääni saavani sitä seuraavalla kierroksella.

 

Vaarojen osuudella jatkoin samalla taktiikalla kuin aiemmin. Loivat nousut hiihdin normaalia vauhtia,  jyrkät kävelin tai kipitin ja alamäet etenin voimakkaasti sauvoen. Taktiikka toimi mainiosti, sillä tunsin oloni olevan varsin hyvä puoliväliä lähestyessäni.  Huomasin jo alussa, että sukseni luistivat erinomaisesti. Pito oli kohtalainen ladulla, mutta hyvä ladun sivussa. Niinpä aina tiukimmissa kinkareissa siirryin ladun sivuun ja sain erittäin hyvän pidon ja etenin rennosti. Tuuri kävi hyvin myös peesien suhteen. Koko vaarojen osuuden onnistuin löytämään sopivan vetäjän ja viihdyin pienissä letkoissa, joista kaikki hiihtäjät hyötyvät.

 

50 kilometrin kohdalla kommentoin ladun sivussa kannustavalle ja kysyvälle, että ylämäet hiihdin Niskasen taktiikalla kävellen ja alamäissä laskettelin kuin Kläbo. Erittäin toimiva yhdistelmä.

 

Ensimmäinen kierros kulki viiden huoltopisteen kautta. Kaikissa niissä söin energiakarkkeja ja suolakurkkua. Molemmat heitin suuhuni yhtäaikaa makua sen kummemmin miettimättä. Huuhtelin suuni urheilujuomalla.

Vaihdossa oli 100 kilometrin hiihtäjille extra huoltopiste, josta olin ennakkoon lukenut, että tarjolla on leipää.

Paikalle saavuttani tiedustelin leipää. Huoltomies totesi, että kyllä, leipää löytyy. Näin, että ne olivat paketissa, margaripaketin ja suolakurkkupurkin vieressä. Ensin ajattelin, että Äh! antaa olla, mutta pyysin häntä kuitenkin tekemään minulle tuplaleivän margariinilla ja kurkulla täytettynä. Olin suoraan sanottuna pettynyt näin huonoon palveluun. Join odotellessa juoman ja leivän saatuani siirryin vaihtamaan luistelumonot. 

 

 

 

100 km hiihtäjien huoltoalue

 

 

Sain nopeasti ja hosumatta jalat monoihin, samalla söin hartaasti leivän ja ampaisin matkaan. Olo oli ihmeen tuore ja vireä. Luisteluosuus 50 kilometriä oli sama, jonka olin juuri hiihtänyt. Henkisesti tälläinen kahden kierroksen reissu on raskas, koska mieli on ikäänkuin jo maalissa ensimmäisen kierroksen jälkeen.  Nyt olin kuitenkin startannut hyvällä energialla.  Luistelu tuntui sujuvan ensimmäisistä metreistä alkaen taitoni edellyttämällä tavalla. Minun piti pidätellä itseäni, etten olisi hiihtänyt jalkoja alta ensimmäisten kilometrien aikana, niin hyvältä olo tuntui.

Toivoin, että kanssani olisi lähtenyt muita samaan aikaan toiselle kierrokselle, mutta ei. Latu oli tyhjä kuin kilpailu olisi peruttu, eikä minulle olisi kerrottu mitään.  Odottelin näkeväni järjestäjän, joka kerää opaskylttejä samalla ihmetellen, miten täällä voi vielä olla hiihtäjä.

 

Luistelin alamaaston kiemurat ja lähestyin seuraavaa jääosuutta. Ennen jäätä vastakkaiseen suuntaan kulkevat ladut kohtaavat. Nyt näin ensimmäiset hiihtäjät toisella kierroksella. Olin tyytyväinen, vaikka olinkin laskelmieni mukaan noin 50 minuuttia kärjen perässä. Kaiken kaikkiaan turha vertailu.

Matka jatkui ja Vuokatin Aurinkoladut alkoivat Nuasjärvelle siirryttäni. Tällä kertaa jouduin vassuttamaan yksin. Pyrin pitämään rytmin hyvänä ja työnnön lyhyenä ja terävänä. Otin matkanvarrelta tarjolla olleet suolakurkut ja energiakarkit tutusti coctail-muodossa ja urheilujuomalla huuhdellen.  

Jääladut kierrettyäni vatsa alkoi hieman oireilla, se väänteli kivuliaasti, ei paljon, mutta varoittaen. Mietin tulisinko kestämään tämän yksipuolisen dieetin loppuun saakka. Ajatus reilummista vatsaväänteistä ja jopa ripuloinnista kävivät mielessä. Herttaista. Tulin kohtaan, jossa edellisellä kierroksella kohtasin nuotiota pitäneet kannustajat. Yllätyksekseni he olivat siellä edelleen. En uskaltat pyytää punaviiniä, sen verran vatsa edelleen varoitteli. Tarinana se olisi ollut hieno kertoa, että otin raskaan ylämäen puolessa välissä Ranskan ympäriajon kunniaksi pikarin punaviiniä. Vuoden 1903 ensimmäisessä ympäriajossa pyöräilijät kävivät välillä nauttamissa punaviiniä ja sen päälle espressokahvia shampanjalla terästettynä.

 

 

                   

                   Kiitos hyvästä huollosta

 

Vuokatin Viini tarjosi seuraavan huoltopisteen, joka  sijaitsi 27 kilometrin kohdalla pitkän pitkän pitkän nousun päällä. Totesin sinne päästyäni, että tällä kierroksella huomioin todella sen vaativuuden. Viiniä ei ollut täälläkään tarjolla. Otin vain yhden karkin ja mukin juomaa ja säntäsin eteenpäin selvästi helpommalle osuudelle. Loivaa alamäkeä ja helppoa mäkeä riitti seuraavat 10 kilometriä. Jormasjärveltä seuraava nousu Rönkköön oli kaiketi suurin ja kaunein. Etappi oli valjastettu Vuokatin Vertical-ylämäkilpailuksi.  Parhaat nousijat saivat varmasti palkintonsa. 

 

Rönköstä Heikkilään oli 7 kilometriä. Rönkössä söin ja join kuten aiemmin. Vatsa oli rauhoittunut, enkä sitä sen kummemmin enää miettinyt. Latu tuntui nousevan koko ajan, mutta vain hiukan. Oli vaikea peltoja edetessä saada selvää meninkö ylä- vai alamäkeen. Enemmän ylämäkeen kuitenkin ja viimeinen kaksi kilometriä ennen huoltoa tuntuivat erittäin raskailta. Sain paljon voimia, koska näin kaukaa edellä etenevän hiihtäjän ja, mikä parasta, saavutin häntä pikkuhiljaa. Heikkilässä oli toinenkin suksija ruokailemassa. Pyrin toimimaan nopeasti ja ja lähdin näiden kahden perään. Ajattelin, että otan heidät kiinni seuraavissa pitkissä alamäissä. Se onnistuikin.

Jäin kyttäämään tilaisuutta heidän ohittamiseen. Kroppa oli kuitenkin erimieltä.  Noin 45 kilometrin kohdalla oli muutamia teräviä nousuja. Huomasin, etten pysty näiden kahden sankarin vauhtiin. Rimpuilin sen minkä pystyin, mutta jäin koko ajan hieman lisää. 

Alkoi viimeiset kolme kilometriä, helppoa loivasti laskevaa luistelua.  Yritin vielä kerran, saavutin heistä toisena olevaa niin, että olin 100 metrin päässä. Hänestä 100 metriä oli kolmikkomme kärkimenijä. Enempää en sitten heitä saavuttanutkaan. Keskityin mahdollisimman hyvään tekniikkaan. Näissä asetelmissa etenimme maalin saakka. Olo oli tietysti hurmoksellisen helpottunut. Juttelin letkamme kärkihiihtäjän kanssa hetken. Kerroin hänelle ajatelleeni kuittaavani heidät  viimeisillä kilometreillä, mutta kuittasinkin itseni.  Nauroimme ja löimme toverillisesti nyrkit yhteen. Keskimmäinen hiihtäjä sen sijaan poistui naama happamana sen kummemmin kommentoimatta. Ilmeisen pettynyt hiihtoilija.

 

                                               

 

                                       ps. Tunnelma klo 7.48. 

                                       

                                       Pöllön pojat ja nopeat lasit

 

 

 

 

                               ps.2 

                               

                                Ystäväni Risto luisteli 50 kilometriä. Iloinen kaveri mitali kaulassa.