Wainamoisen Matkat

‹ Takaisin

ARPanama 2022

 

 

515 km tulivuoria, viidakkoa, mangrovemetsää, vuoria ja meren rantaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirjoitan tätä artikkelia viisi viikkoa maaliin saapumisen jälkeen. Palautuminen seikkailukilpailusta on hyvässä vauhdissa, mutta raskaita nämä viikot ovat olleet.

 

Saavuttuani suomeen tunne oli, tottakai, helpottunut ja rauhoittava. Hidasrytminen, hiljainen Helsinki-Vantaan- lentokenttä otti väsyneen ja hakatun matkaajan pehmeästä vastaan. Syvä ajatus nousi tietoisuuteen, vihdoin tämä reissu päättyy. Päätelmä oli pahasti harhaanjohtava.  Ei viiden vuorokauden kisarupeama paahtavassa kosteassa kuumuudessa, kahdeksan tunnin aikaero,  pitkä lentomatka, yhteen ynnättynä tule kuitatuksi sillä, että viimein sain varustekassin ja pyörälaukun pudotettua kodin eteisen lattialle.

 

Ensimmäinen viikko 

 

Ensimmäiset vuorokaudet kotimaassa ja kotona tuntuivat kevyiltä, kuin elämältä huolettomana lapsena. Söin, nukuin ja tein asioita mitkä kiinnostivat, mitä jaksoin tehdä.  Muutaman päivän jälkeen iloinen nuutuneisuus vaihtui yhä syveneväksi väsymykseksi. Nukuin runsaasti, tunnin kahden päiväunet ja yli 10 tuntia öisin. Väsymyksen ottaessa vallan ei mikään lepo tunnu riittävältä. Vireystila muuttuu nopeasti ääripäiden vaihteluiden ollessa rajuja. Silmät painuivat kiinni kesken lauseen, hetkessä olin hereillä oleva nukkuja.

Nukkuminen on kuitenkin tehokas lääke ja syvimmän fyysisen väsymyksen väistyttyä havaitsin toisenlaisen väsymyksen valtaavan alaa. Päättelin sen liittyvän aikaeroon. Ensimmäisen viikon aikana en välittänyt pyrkiä ”kääntämään” sisäistä kelloani suomen aikaan, vaan nukuin silloin kun nukutti.

 

Toinen viikko

 

Nyt oli aika palata töihin ja ns. normaaliin länsimaiseen päivärytmiin. Yllätyksekseni herääminen aamulla oli helppoa,  kun sen olisi pitänyt olla juuri päinvastoin lännestä kotiin palatessa. Nopeasti päivän aikana tilanne muuttui ja katosin jonnekin sumuun. Teen töitä fysioterapeuttina ja pelastukseni oli pitkä työhistoriani, vedin työpäivät läpi kovalla rutiinilla. Nukuin päivittäin päiväunet tai siirryin yöunille muutaman tunnin jälkeen töistä palattuani.

Perjantain saapuessa tunsin suurta helpotusta ja olin tyytyväinen selviydyttyäni viikosta.  Koko tämän reilun kahden viikon jakson jatkui loppumattoman tuntuinen energian tarve vaatien runsaita aterioita ja välipaloja. Tuntui kuin nälkä tosiaan olisi kasvanut syödessä, niin pian oli palattava ruokapatojen ääreen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolmas viikko                                       

 

Olo oli ontto, voimaton ja haluton. Selviydyin hyvin päivän velvoitteista, mutta mikään ei kiinnostanut aidosti. Halusin vain olla hiljaisuudessa, maata paikallani, ilman ajatuksia, tyhjänä. Olen aiemminkin käynyt läpi nämä vaiheet seikkaluvuosien aikana, mutta erityisesti nyt tämän hetken tiedostaminen ja tunnistaminen oli havahduttavaa. Koin tekeväni mielenkiintoisen matkan itseeni. Ymmärsin että tälläisen pitkän projektin päättyminen tiputti minut, sen kummemmin surematta, kyydistään ja jätti minut yksin ponnistelemaan sekavana ja voimattomana tuntojeni kanssa. Nykyinen elämäntilanteeni on mahdollistanut minulle näiden havaintojen tekemisen. Vaaditaan riittävä aika pysähtyneisyyttä, elämää ilman velvoitteita, ympäriltä tulevaa ymmärrystä ja rakkautta. Ymmärsin, että tämä aloitekyvyttömyys, ahdistus, apatia, ajoittainen epätoivo johtuivat yksinomaan rasituksesta, johon itseni olin saattanut. Stressin sieto kykyni lienee ollut alhainen, suorastaan negatiivinen, sillä pieninkin vastoinkäyminen tuntui karkealta  läpitunkemattomalta betoniseinältä estämässä kulkuani.

Ajatusten vaihtaminen rakkaiden ja ystävien kanssa auttoivat minut ymmärtämään tilanteen väliaikaisuuden ja ajan tekevän työtä hyväkseni. Asioiden läpi käyminen oli kuitenkin tärkeää, sillä aivot ehtivät hetkessä rakentaa mitä ongelmallisimpia ja ahdistavampia ajatuksen kulkuja. Vuosien varrella tämä kuvio on toistunut lukuisia kertoja. Tuntemukset olivat kuitenkin syviä, vahvoja jopa musertavia,voimakkaita ainutkertaisen tuntuisia. Kaikkia en voinut tai kyennyt ohittamaan jo aiemmin koettuna. Toki tuttuus toi helpotusta vaikeiden tunteiden käsittelyssä ja hyväksymisessä.

 

Neljäs viikko

 

Lisäsin elämääni taas liikuntaa, itseni liikkeelle pakottaen. aluksi lyhyitä hetkiä, mieltä virkistäviä pyrähdyksiä, myöhemmin pitkiä rauhallisia hiihtoja, lumikenkäilyjä hiljaisessa metsässä. Juoksua ja ulkokuntosalilla voimailua.

Elämä alkoi taas näyttää positiivisia signaaleja, tai pikemminkin pääni sisäinen keskustelu kääntyi takaisin kaikkeen hyvään mitä elämässäni oli tällä hetkellä. Aloin toteuttamaan asioita, jotka olivat jääneet taka-alalle projektin aikana. Kaikkea sitä mitä pitkien tunteja kestäneiden harjoitteiden aikana haaveilin tekeväni, kun Panaman seikkailukilpailu olisi ohi.

 

Viides viikko

 

Elämä tuntui taas hyvältä. Keveyden tunne ja usko hyvään tulevaisuuteen olivat palanneet. Pidän elämästäni: työstä fysioterapeuttina ja vapaa-aikana liikunnasta. Seikkailulliset vaellusreissut pyörällä tai suksin, valokuvaus ovat tärkeä osa elämääni ja ne tulevat saamaan yhä suuremman painoarvon tulevaisuudessa. Monien muiden elämän alueiden asiat saavat myös nyt kaivattua jalansijaa. Nautin ja herkuttelen elämällä.