Wainamoisen Matkat

‹ Takaisin

              AR Panama 2022           

 

 

 

 

515 km tulivuoria, viidakkoa, mangrovemetsää, vuoria ja meren rantaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lokakuu 2021

 

Ajatus Panamaan lähtemisestä sai varmistuksen kolumbialaisen seikkailevan pariskunnan vahvistettua halukkuutensa lähteä kilpailuun. Claudia ja Yorch ovat kokeneita, älykkäitä ja peräänantammattomia urheilijoita, Ehkä kummallisesti tästä rankasta lajista erityisesti nauttivia. Alkuvaiheessa joukkueeseen kaavailtiin toista suomalaista, mutta hänen kieltäydyttyä kolumbiasta löytyi sujuvasti Felix Vargas. Kaikki he ovat minulle kilpakentiltä aiemmin tuttuja seikkailijoita.

 

Itse olin ollut syyskuussa kilpailemassa Tsekeissä sekä lajin MM-kilpailussa Epanjassa lokakuun alussa.

Edellisen kerran seikkailin vuonna 2018 eteläisessä Argentiinassa.  Pitkän tauon jälkeen valmistautuminen syksyn kilpailuihin tuntui haastavalta. Koin epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteita, vaikka kevättalvella pitkällä 10 vuorokautta kestäneellä hiihtovaelluksella aloittamani harjoittelu sujui suunnitelmien mukaisesti. Pysyin terveenä ja yhä pidemmät suoritteet eivät tuntuneet rasittavan liikaa kehoani, olin myös koko ajan hyvin motivoitunut ja keskittynyt. Hallitsin harjoittelun, työn, perhe-elämän muodostavan konaisuuden.

 

Vaikka lokakuun lopulla olin vielä hyvin väsynyt kahdesta kilpailusta, uskoin palautuvani hyvin helmikuuhun mennessä. Oma suoritukseni noissa kilpailussa oli hyvä, ja antoi runsaasti itseluottamusta. Esimerkiksi mm-kilpailujen ensimmäinen trekking-osuus 126 km ja myöhemmin 260 km maastopyöräosuus sujuivat sen verran hyvin, että tunsin niiden  jälkeen olevani pysäyttämätön. Tunsin ylittäneeni ennalta pitkien osuuksien luoman pelottavan vahvan henkisen kynnyksen.

 

Suomen talvi oli vastassa aloittaessani harjoittelun Panamaa varten. Viimeisen kerran kävin melomassa marraskuun aikana, tuolloin jouduin hakkaamaan melalla jo muodostunutta jääkerrosta päästäkseni eteenpäin. Siikaparvet pyörivät kajakin ympärillä otslampun kajossa. Siitä eteenpäin hiihtäminen perinteisellä tekniikalla  ja tasatyöntö olivat minun melontaani.

 

Hankin edullisen  maastopyörän, laitoin alle nastarenkaat ja otin työmatka pyöräilyn yhdeksi harjoitus tavaksi viikoittain. Eteläistä suomea myöden paksuuntuva lumikerros tukki tiestöt korvaten puuttuvat ylämäet vaativuudellaan. Paksu pehmyt lumikerrostuma oli mainio tapa harjoitella upottavassa mudassa pyöräilyä.

 

Viikonloppuisin pitkät kävely, hiihto- ja pyöräilyt vaihtelivat.  Tavoitteeni oli saada kahden viikon välein 5 - 8 tunnin harjoite suoritettua. Kannoin repussa lisäpainoa;  pyöräilyssä 6 kiloa, mutta lumikenkäilyssä jopa 10 kiloa.

Lisäksi pidin huolta hyvästä lihasvoimasta, ja panostin erityisesti melontalihaksiston vahvistamiseen.

 

Säilyin terveenä koko syksyn ja talven, vaikka ympärillä ihmiset sairastuivat jyllääviin kausiflunssiin.

 

Varusteiden osalta olin tehnyt suurimpia ”päivityksiä” jo syksyn kisoihin, joten suurin huomio kohdistui ruoka- ja juomatarvikkeisiin.

Päätin tehdä lähes kaikki ravintoon liittyvät hankinnat suomessa ja pakkasin ruoat- ja juomat valmiiksi kilpailua varten. Punnitsin laukut tarkasti, liikakilot lentokoneessa tulevat kalliiksi.

 

Kaiken kaikkiaan lähdin  kohti Panamaa hyvin valmistautuneena, erinomaisessa fyysisessä ja henkisessä tilassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                           Lähtökimara pitkin joen pohjaa

 

 

                                                                                               

 

 

 

 

 

1. osuus, Jalkaisin tulivuoren ylitys

 

Seikkailu alkoi leveästä joesta , joka oli kuivunut useiksi kapeiksi puroiksi. Joukkueet rynnistivät pyöreäkiviseen jokiuomaan kuin ensimmäisten satojen metrien ratkaisevan lopulliset sijoitukset. Joitakin tunteja puroja seuraituamme nousimme hiekkatielle ja nousun muuttuessa raskaammaksi liukkaiden laavakiviaukeiden  ja käppyräisten puiden muodostamien metsiköiden vuorotellessa. 

 

Yksinkertaisesti ylitimme Volca Barun (3474 m)  aktiivisen tulivuoren ja jatkoimme toista rinnettä alas. Olin ensimmäisellä osuudella, 7 tuntia kestäneessä, ajoittain hyvinkin jyrkäksi käyneessä nousussa tulivuoren huipulle, suurissa vaikeuksissa.  Pysähdyin useasti lepäämään, kunnes joukkue päätti laittaa minut Felixin vedettäväksi. Lisäksi kaikki painavat varusteet jaettiin muiden kannettavaksi. Claudia sanoi minulle,” Pekka, kävele tarvittaessa hitaasti ja ota vaikka lyhyitä askelia, mutta älä pysähdy”. Tuota ohjetta noudattaen hilauduin muiden tukemana vuoren huipulle. Mistä minun vaikeudet tällä osuudella johtuivat? Useissa pitkissä kilpailuissa ensimmäinen vuorokausi on ollut minulle hyvin vaikea. Elimistö ei tunnu toimivan, liikkuminen on jähmeää ja kaikki voimakkaampi ponnistelu jää ikäänkuin päälle, eikä luontaista palautumista tapahdu. Kuvailisin sitä niin, että olisin juossut 800 metrin kilpailun ja maaliintulon jälkeisessä olotilassa joudun jatkamaan pysähtymättä, tässä tapauksessa nousemaan jalkaisin ylös vuorenrinnettä.

 

Ylös vihdoin saavuttuamme jääkylmä tuuli iski meihin. Nopeasti ylikuumenneet kehomme alkoivat jäähtyä ja puimme takit ja vedimme huput päähämme. Rasti on huipulla sijaitseva korkea risti. Vielä tässä vaiheessa kilpailua on ruuhkaa kapealla, kosteudesta liukkaalla kivikkoisella  polulla. Leimasimme rastilla ja palasimme risteykseen, josta erkanevat polku tulosuuntaamme ja kapea tie alas vuoren toista rinnettä. Jatkoimme tähän suuntaan seuraavat neljä tuntia, käytännössä juoksua alamäkeen.

 

 

 

 

            

 

 

                                                                               Volcán Baru

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                   

 

 

        

 

 

 

 

 

2. osuus, Pyöräily

 

 

                                             

 

 

                                 

            

 

 

 

 

 

 

Painuimme juuri pimenevään iltaan. Vaihtopaikkana toimivan urheilukeskuksen jälkeen laskettelimme edelleen alaspäin läpi läheisen kylän ja sen halkaisevan joen ylitettyämme lähdimme vihdoin nousemaan.

Reitti oli erittäin vaativa, raastavan raskas. Tiet olivat karmaisevan kivikkoisia, syvät monsuuniveden uurtamat urat kiemurtelivat pitkin teiden pintaa.  Mäkien jyrkkyys, irtokivet, salakavalat kuopat vaativat täydellisesti onnistunutta polkemista. Jokainen nousu kulutti tuntuvasti voimia. Alaspäin syöksyvät polut heittelivät pyöräilijöitä ja vain onnekkaasti pysyimme suurimman osan pystyssä. Pimeyden hetkellä terävä vulkaaninen kivi repäisi pitkän viillon takarenkaani kyljeen.  Rengas on nk. Tubeles-mallinen, joka tarkoittaa sitä, ettei siinä käytetä varsinaista sisärengasta. Nyt renkaan kylkeen viiltynyt vaurio oli niin syvä, ettei renkaan sisällä ollut paikkausneste sitä kyennyt korjaamaan.

Paikkailimme sitä matkan varrella eri menetelmiä käyttäen useaan otteeseen. Tilanne vaikutti toivottomalta. Rengas vuosi pikkuhiljaa enemmän ja jouduin pumppaamaan ilmaa yhä useammin ja useammin edetessämme.  Viimein, taas kerran pysähdyttyämme, onnistuimme irrottamaan venttiilin juuressa olevan kierreprikan linkkarilla ja kivellä hitaasti naputtaen. Saimme vaihdettua renkaaseen paikkausnesteen sijalla sisäkumin.  Riemuissani pumppasin renkaan täyteen ja jatkoimme paremmalla vauhdilla. Harmitus oli suuri,sillä menetimme tällä osuudella arviomme mukaan 4 tuntia ja runsaasti voimia taistellessamme.

 

 

 

3 osuus,  Patikka + köysitehtävä

 

Osuus oli suunnistuksellisesti vaikea, seurasimme jokien pohjia, kahlasimme ja uimme. Ylitimme laidunmaita, joissa valkeat kuivankauden näivettämät lehmät laidunsivat. Nousimme ja laskeuduimme kivipaasien täyttämiä purouomia, jotka toimivat paikallisina polkuina. Kiemurtelimme kumpuilevien niittymäisten aukioiden ja tiheiköiden vuorottelevassa maastossa parasta reittiä hakiessamme.

Kuumuudesta ja janosta nääntyneinä saavuimme laskeutumisrastille. Ennen tehtävää saimme järjestäjiltä vettä tyhjiin pulloihimme ja joimme ahnaasti paikallisen myymiä colajuomia.

Kuivunut vesiputous, 85 metriä vertikaalista pudostusta. Laskeuduimme pareina, kummallekin oma köysi ja välillemme meitä yhdistävä turvaköysi, slingi.

 

 

 

 

                                                      

 

 

 

             

 

 

 

 

 

Laskeuduin yhdessä Felixin kanssa. Tärkeää tälläisessä laskeutumisessa on yhtäaikainen etenevä liike, sillä mikäli toinen kiirehtii liikaa, liike muuttuu nykiväksi ja hitaaksi. Ilman tälläistäkin yhteislaskua ATC-laskeutumislaitteen käyttö vaatii kovia ponnistuksia, jotta köyden saa juoksemaan sen lävitse. Tehtävä tuntui uskomattoman raskaalta. Lepäsimme välillä lihaksiston täristessä ponnisteluistamme.

 

Hetken matkaa edettyämme vilkaisin alaspäin ja olin näkevinäni Felixin köyden loppuvan piakkoin. Jatkoimme alaspäin ja totesimme sen olevan totta. Reilu 20 metriä maasta köyden pää tuli vastaamme. Pysähdyimme ja huusimme apua, mutta ilmeisesti äänemme ei kantanut riittävästi, sillä mitään vastakaikua ei kuulunut. Toimimme rauhallisesti, koukkasimme kolmannen köyden Felixin vierestä ja irrotimme hänet tästä lyhyestä köydestä. Tätä varten meidän piti kiivetä ylöspäin, jotta varmistuslaitteen tukihihnat löystyisivät ja saisimme köyden siitä poistettua.  Onnistuimme liittämään hänet uuteen köyteen ja jatkoimme alas luonnon muovaamaan vesialtaaseen.

 

 

 

         Joimme limonaatia ennen köysilaskua             

 

 

 

 

Cloti ja Yorch pääsivät seuraavina alas, hekin olivat valinneet tuon liian lyhyen köyden. En ymmärrä miten tällainen virhe on mahdollista tämän tason kilpailussa. Mitään onnettomuuksia ei kuitenkaan ollut tapahtunut, ainakaan alhaalla ei näkynyt verisiä ruhjoutuneita kilpailijoiden ruumiita. Joukkueen kasaantuessa, kirosimme tilannetta vielä kerran ja lähdimme alaspäin louhikoita ja kaatuneita puita pitkin taiteillen. Haastava suunnistus jatkui ja etenimme kilpaa nopeasti hämärtyvän illan edessä. Ehdimme juuri nousta hiekkatielle, kun  täydellinen pimeys ympäröi meidät. Helpottuneina totesimme loppumatka vaihtoon olevan helppoa tiesuunnistusta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                                                                             

 

 

                                                                                                                              

 

 

 

    

                   Lepoa ja läpsyttelyä                      

 

 

4. osuus, melonta

 

 

Iltapäivän aikana noussut tuuli oli voimakkuudellaan pakottanut avomerelle ehtineet joukkueet evakoitumaan saariin ja ne onnettomat, joita puhuri vei kohti avomerta, järjestäjien pelastusveneet kävivät noukkimassa.

 Aloitimme melonnan pitkästä mangrovemetsien ympäröivästä lahdesta. Vaihtopaikan kyläläiset seurasivat jokaisen joukkueen lähtöä, niin meitäkin. Rytmikkään tanssimusiikin ja iloisten huutojen säestämänä kannoimme kajakit veteen ja karnevaalihenkisen metakan saattamana lähdimme melomaan pitkää kapeaa mangrovemetsien saartamaa lahtea. Otsalamppujen valossa kurkistelimme metsiköihin, näkyisikö krokotiilien kiiltäviä silmäpareja vesirajassa. Kauempana lahti oli saarien suojaama, ja  vinhasti puhaltava tuuli ei saanut otetta urheista melojista. Pimeydessä roiskuvan veden kastellessa meidät kauhoimme lyhennetyn melonnan suhteellisen turvallisen tuntuisissa olosuhteissa.  Pienessä satamassa, johon melontamme päättyi, oli useita joukkueita. Joukkueet majoittuivat kuka mitenkin rantapenkereille, laiturille, lähiravintoloiden terassipöytien alle nukkumaan. Olihan keskiyö ja kaikki paikat olivat kiinni.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

5. osuus, Pyöräily

 

 

 

  Jäähdyttelyä pyörälle sekä kuskille      

 

Notkuminen pöytien alla jäi lyhyeksi. Järjestäjien autot hakivat meidät  ja muut joukkueet. Siirryimme seuraavan osuuden alkuun. Oli varhainen aamu, kun kokosimme pyörät laatikoista ajokuntoon. Pyöräilyn jälkeen jatkaisimme meloen, ja laskimme, että nousuveden kääntyvän laskuvedeksi niin, että päätimme nukkua lisää. Nousuvettä vastaan melominen on erittäin raskasta ja hidasta. Sopiva melonnan aloittaminen on juuri ennen kuin nousuvesi kääntyy laskuvedeksi. Niin tehtynä melonta tapahtuu ”myötävirtaan”.

 

Pyöräilyn ensimmäinen kolmannes oli helpohkoa kumpuilevaa ja joitakin vaaramaisia nousuja sisältävä asfalttitie osuus. Jatkoimme tiukalle vuoriosuudelle, jossa kohtasimme yhä uudelleen jyrkät seinämäiset tiepenkat. Nyt tien pohja oli parempaa, joskin täälläkin eroosio oli kuluttanut osan tiestä vaaralliseksi. Viimeinen kolmannes etenimme tasaisempaa savannimaista savi polku/tieverkostoa. Kaiken mäki meuhkaamisen jälkeen, vaikka helppouden tunne näissä karkeloissa on suhteellinen käsite, oli nautinnollista lasketella tiiviiksi painuneita saviteitä eteenpäin. 25 km ennen vaihtopaikkaa tilanne muuttui. Pitkän alamäen päätteeksi syöksyimme tien ylittävään puroon ja pyöräni iskeytyi lujaa pohjalla, ennen kuin tie taas taittui nousuun.

 

Minun matkanteko taas päättyi tähän. Takarengas oli irti ja jumiutui rungon väliin. Hetken tilannetta tutkittuani huomasin takavaihtajan kiinnitysruuvien kadonneen matalaan puroon. Yritimme löytää ruuveja ja muita kiinnitykseen liittyviä vastakappaleita, mutta turhaan. Samaan aikaan joukkueestamme Yorch taitavana käsistään rakensi nippusiteistä ja piikkilangasta tilapäiskiinnitykset takavaihtajalle. Tähän kaikkeen tietysti tuhrautui tuskaisen paljon aikaa.

Kuuma päivä hämärtyi, etenimme hitaasti pyöräillen. Pelkäsin koko ajan kiinnitysten pettävän ja sinkoutuvani pyörästä äkkipysähdyksen saattelemana kanveesiin. Ennen varsinaista vaihtopaikkaa osuimme pieneen kylään, jossa kiinalaisten pitämästä kaupasta havittelimme sopivia ruuveja. Niitä ei kuitenkaan löytynyt. Matka jatkui ja onnistuin hitaasti polkien saattamaan  pyörän ehjänä vaihtoalueena toimivaan merenrannalla sijaitsevaan kylään.

 

 

 

 

 

 

                                                              Uni paras lääke on

 

      

 

 

 

 

 

6. osuus, Melonta

 

 

Saimme nopeasti tiedon, että seuraavana osuutena suunniteltu melonta oli peruttu. Syynä uudelleen vahvistuneet tuulet, jotka olivat puhaltaneet ensimmäiseksi merelle päässeen joukkueen kauaksi mantereesta, heidän raivokkaista ponnisteluista huolimatta. Taas järjestäjien vene oli käynyt hakemassa urhean joukkueen pois meren pauhuista.

Kuulimme, että ensimmäisen satsi joukkueita oli lähtenyt bussilla reilu tunti aiemmin ja meidän tulisi nyt odottaa seuraavaan aamuun vuoroamme. Emme voineet muuta kuin pakata pyörät laatikoihin, vaihtaa kuivat vaatteet. Ruoan tilasimme yhdestä kylän ravintolasta. Onneksemme meillä oli juuri tämän vaihtopaikan laatikoissa makuupussit ja täytettävät alustat. Nukahdin tyytyväisenä hyvin nopeasti.

 

Heräsin aamun kuumuuteen ja kummalliseen kutinaan.  Hetken itseäni tutkittuani havaitsin muurahaisten ottaneen suoran reitin ylitseni hakiessaan tiputtamiamme ruoan muruja. Onneksi tämän lajin vipeltäjät eivät olleet agressiivisiä polttiaisia. 

 

Aamutoimet ja kaikkiaan 7 joukkuetta bussiin.  Tiedossa oli vähintään kuuden tunnin matka. Ahtaassa bussissa tunnelmasta kehittyi kiihkeä, kuuma ja hikinen. Reilun parin tunnin kohdalla kivikkoteitä kiiruhtava bussi sai tarpeekseen ja ns. keitti yli. Pakollinen  jäähdyttely pysähdys tien varrella sijaitsevan aution rähjäisen baari-kaupan pihassa. Jaloittelimme samalla kuskin ja rahastajan virkaa toimittaneen nuoren miehen kantaessa vettä auton jäähdytysjärjestelmään. Näissä olosuhteissa auton jäähtyminen ei tapahdu minuuteissa, mutta pääsimme kuitenkin jatkamaan matkaa.  Pysähdyimme vielä kerran tauolle, nyt eläväisempään muutaman talon muodostamaan kyläseen. Sikäli onnekas sattuma, että tien vastakkaiselta puolelta löysimme paikallisen rautakaupan virkaa toimittavan puodin, josta ostimme sopivat ruuvit ja mutterit pyöräni takavaihtajan kiinnittämistä varten.

 

Vaihtopaikka sijaitsi savannimaisella tasaisella alueella, jota täplittivät mangrovemetsiköt ja niistä lonkeroina kiemurtelevat tiheän kasvuston peittämät purot. Taustalta kuulimme valtameren aaltojen toistuvan pauhun.

 

 

 

 

 

 

 

 

7.osuus, Patikka

 

Joukkueet lähetettiin seuraavalle 70 km vaellusosuudelle 5 minuutin välein. Reipas tervetulleena tervehditty sade saatteli meidät matkaan, loppuen kuitenkin lyhyeen.

Iltapäivä oli jo pitkällä ja kun lähdimme nousemaan joenpohjalla kulkenutta tieltä ylös tomuista leveää polkua. Aurinko laski parahisti ja värjäsi taivaan polttavan oranssin sävyihin. Puiden mustat siluetit yhdessä värikkään taivaan kanssa muodostivat kauniin kokonaisuuden. Sirkat, sammakot, yölinnut ja muut ääniä pimeydessä tuottavat eläjät aloittelivat yöllistä konserttiaan.

 

Osuus osoittautui erittäin raskaaksi. Reitti eteni läpi valtavan kansallispuiston. Vaihtoehtona oli seurata rantalinjaa tasaisia hiekkarantoja tai ylempänä nousuveden pakottamana kulkevaa tietä. Ylempänä kulkeva tie oli fyysisesti järkyttävän vaativa. Sisältäen käytännössä vain seinäjyrkkiä nousuja ja laskuja. Rannan hietikot tarjosivat tervetullutta kevennystä tasaisuudellaan eteenpäin puurtaessamme.

Oli laskuveden aika, mutta silti tuota hiekkaista rantareittiä oli suhteessa aivan liian vähän tarjolla. Pimeässä rantaa juostessa ja suurimmaksi osaksi kävellessä meitä ympäröivät tuhannet ja tuhannet erakkoravut. Otsalampun valossa nopeasti sinne tänne kipittelevät värikkäät kotilot saivat ensialkuun miettimään, onko tämä harhaa, sillä sellaisilta näyiltä ei voi tälläisessä kilpailussa välttyä. Unen puute ja fyysinen väsymys tuottaa mitä eriskummallisimpia kokijansa mielikuvituksen vilkkaudesta kumpuavia näkyjä. Nyt ei kuitenkaan ollut kysymys sellaisesta. Parhaani mukaan pyrin välttämään astumasta rapuparkojen päällä, siinä kuitenkaan koko ajan onnistumatta.

Näitä kahta eri reittiä vaihdellen etenimme, yössä ajantajun menettää ja jäljelle jää vain alati liikkuvat jalat, otsalamppujen valojen tanssi, joukkuetoverin siluetti varjojen sotkuisessa kuvassa. Sillointällöin joku puussa vilahtava yöeläin, polulla luikerteleva käärme tai pailallaan väijyvä hämähäkki tarjoavat riittävän voimakasta ärsykettä, jotta havahduimme transsin kaltaisesta unesta. Minä suunnistajana pyrin pitämään itseni hereillä jatkuvasti karttaa seuraamalla. Muille joukkueen jäsenille jää  jäljelle vain seuraaminen. Joukkue liikkuu öisin hiljaisena tahmeana ryhmänä laskemattoman määrän askeleita.

 

 

 

 

 

 

 

    

 

 

 

 

 

 

Seuraavan kerran heräämme eloon nousevan auringon kajon ymmärtäessämme. Isot apinat mölyävät metsästä aamuterveiset ja hulluttelemme huutaen heillä vastauksia.

Päivä kuumenee taas nopeasti, mutta nyt helpostusta kuumuuteen tarjoavat mereltä puhaltava tuuli sekä kahlatessamme vedessä jyrkkien kallioseinämien painaessa meidät matalaan veteen. Jostain rannalla olevista asumuksista ilmestyi paikallinen mies, joka opasti meidät laskemaan ja liikkumaan aaltojen saapumisrytmin mukaan. Idea oli liikkua matalampien maininkien aikana. Ilman häntä emme olisi uskaltautuneet tähän oikaisuun.

 

 

 

  Rytmin löytäminen oli tärkeää aaltojen ja kallioiden välissä tanssiessa

 

 

 

 

   Palauttavaa tallustelua

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Osuus muuttui lopussa tasaiseksi ja helpottuneena etenimme kohti vaihtopaikkana toiminutta kylää ja siellä sijaitsevaa rantahotellia. Kuten aina viimeiset kilometrit ovat piinaavia. Mieli on jo siirtynyt vaihtopaikan tarjoamaan hetkelliseen helpotukseen, jolloin väsymyksen, kivun, nälän tuntemukset nousevat pintaan. Talojen pihoista ihmiset ryntäävät tielle meitä kannustaen, tarjoten vesipulloja ja hedelmiä.

Hotellin terassilla hampurilaisia syödessämme ajatukset ovat jo siirtyneet viimeiselle osuudelle. Nukumme kuitenkin ensin tunnin riippumatoissa varjoisan vilvoittavassa palmumetsikössä.

 

 

 

 

8. osuus, Pyöräily

 

Iltapäivän nipistelevän polttavan auringon saattelemana lähdimme viimeiselle pyöräosuudelle, joka samalla oli kilpailun viimeinen etappi. Lähtiessä tunne on kevyt, tuntuu kuin kilpailu jo olisi suoritettu. Mukava mielenharha, joka tuo meille vitsikästä hilpeyttä ensimmäisiin kilometreihin. Ajelimme pitkät pätkät asfalttiteitä. Mäet ei eivät nyt olleet rasitteinamme, vaan maasto piirtyi loivana pitkälle avonaisuutensa johdosta.

Juuri ennen pimeää vaihdoimme hiekkatielle, reitti jyrkkeni ja hiljaisuus oli merkkinä keskittymisestä lähestyvään yöhön.

Yön aikana etenimme tarkasti ilman virheitä, yhdessä kuivuneessa joen pätkässä pyöräilimme ja kohtasimme pimeydestä krokotiilin uhkean olemuksen ja säihkyvät silmät. Tilanne ei kuitenkaan ollut vaarallinen, sivuutimme tämän vaanivan pedon vauhdikkaasti polkien.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                         Saaristoveneilyä     

 

 

Kaksi kertaa pyörät ladattiin pitkiin paikallisten kalastajien pimeydessä luotsimiin pitkiin veneisiin. Meidät kiidätettiin seuraavaan saareen, josta taas jatkoimme. Kyseessä oli pitkän ja kapean saaren läpikulkeva reitti. Täällä piti olla nousuveden aikaan erityisen tarkkana krokotiilien suhteen. Saaressa oli hyvin vähän puustoa, pikemminkin korkeaa ruokokasvustoa, pensaistoa ja pehmyttä hiekkaa. Viettävässä sannassa polkeminen oli tuskaisen raskasta. Onneksi osuimme saareen laskuveden aikana. Nousuvesi oli monessa kohtaa ollut vähintään polven korkeudella. Tämän kuulimme myöhemmin kilpailun jälkeen.

 

 

 

 

 Paikoin hiekka oli mahdottoman pehmyttä 

 

 

 

 Paikoin mukavasti tiivistynyttä

 

 

 

 

 

 

Mantereen puolella aamun kajossa pidimme yhden lyhyen tauon, jolloin söimme vahvasti juustoa, makkaraa, leipää ja keksejä. Olimme tuolloin rinteeseen rakennettujen talojen muodostamassa kylässä ja nähtyämme liikettä pyysimme eräästä talosta kahvia. Iloisesti huomenet toivottaen saimme kupit kuumaa kahvia ja kuivarinkelit. Mikä autuuden hetki samalla nousevaa aurinkoa kunnioittaen katsoessamme.

 

Valtava liikutus viimeisten kilometrien aikana nousee pintaan. Sisältä ruumiista purkautuu kipua ja tuskaa, riemua ja hurmosta. Mitä ikinä tunnemmekaan, on se jotain suurta ja tavoittelemisen arvioista.  Hymy on herkässä, hersyvää huumoria. Olemme vahvoja, voittamattomia, mikään ei ole meille mahdotonta.

 

 

 

 

 

 

 

Maaliviiva, ajamme kaikki rinnakkaisen sen yli. Pysähdymme, järjestäjät ja toimittajat sekä paikalliset parveilevat kuin suurten elokuvatähtien ympärillä. Ilotulitteet sinkoilevat taivaalle rätisten onnen toivotuksia. Huudamme kilpaa haastattelijoille kommenttejamme, samalla kylmää olutta siemaillen.

 

 

 

 

 

 

Meidät ohjataan lempeästi haastattelupöytään, eteemme tuodaan munakasta ja muutamia piiraita, kylmää raikasta vettä.

Jatkamme analysointia yhdessä usemman juuri maaliin tulleen joukkueen kanssa.  Eteemme kannettiin lisää juotavaa ja pientä syötävää. Olimme saavuttaneet paratiisiin, nyt ei enää tarvinnut valmistautua mihinkään, ei ollut kiire eteenpäin. Saamme vihdon luvalla pysähtyä ilman suunnitelmaa, vain olla ja nauttia hetkestä. Tähän olimme pyristelleet 5 vuorokautta Panaman upeassa luonnossa.